Kotkan Oiva Apteekki
Apteekin sisäisen viestinnän kehittäminen
Mitä teimme?
Henkilöstökysely
Sparraus & kyselyn purku apteekkarille ja proviisorille
Työpaja yhdessä henkilökunnan kanssa
Seuranta työpajan jälkeen
“Yhteistyö on selkiyttänyt palaverikäytäntöjä, pureudutaan enemmän siihen miksi henkilökunta ajattelee eri tavalla kuin työnantaja”
Valitsin Somefarmaseutin, koska halusin nuoren uusia ajatuksia herättävän toimijan.
Yhteistyö on auttanut puhumaan apteekissa vaikeistakin asioista. Keskustelua tulee pitää yllä koko ajan ja myös avoimuus on pitemmän päälle valttia, vaikka siihen ei olla tottuneita puolin eikä toisin.
Yhteistyö on selkiyttänyt palaverikäytäntöjä, pureudutaan enemmän siihen miksi henkilökunta ajattelee eri tavalla kuin työnantaja ( pelot yms.). Osallistetaan henkilökuntaa myös palavereissa. Ei ole helppoa heillekään, joutuvat myös epämukavuusalueelle.
Odotukseni on ylittänyt paneutuminen: miten Johanna hoittaa asiakkaan asiaa ja pitää yhteyttä myös palaverien ulkopuolella.
Pidän yhteistyössä ehkä eniten Johannan asenteesta ja työmoraalista. Ja iloisesta mielestä. Voin suositella Johannan palveluita myös muille apteekeille. 🙂
-Anne Sorri, apteekkari
Henkilökunnan palaute työpajasta
“Pidin koko henkilökunnan osallistamisesta keskusteluun.”
“Oli hyödyllistä kuulla muiden ajatuksia/kokemuksia”
“Varmasti jokaiselle ajatuksia herättävä sen suhteen, mitä itse voi tehdä.”
Haluatko osallistaa enemmän henkilökuntaa apteekin kehittämiseen?
Jutellaan lisää!
Johanna Hakamäki
farmaseutti ja yrittäjä
0504304990
johanna@somefarmaseutti.fi